Vakituinen asuminen ja työssä käynti Australiassa on monien sinne muuttaneiden unelma. Majoitusta on tarjolla sekä monenlaisissa vuokra-asunnoissa että esimerkiksi työn yhteydessä useammilla farmeilla. Vuokra-asunnon voi löytää muun muassa osoitteesta https://www.realestate.com.au

TNF numeron ja paikallisen puhelinnumeron hankkiminen

Australiaan muuttajan pitää hankkia aina itselleen australialainen henkilötunnus, eli Tax file number. Kyseistä tunnusta tarvitaan muun muassa verojen pidätykseen ja palkan maksuun. Tax file number -tunnusta voi hakea jo etukäteen verkossa tai paikan päällä Australiassa. Jokaisen muuttajan tai Australiaan työtä tekemään menevän henkilön kannattaa hankkia itselleen myös oma puhelinliittymä. Edullisin on ehdottomasti ladattava, eli niin sanottu prepaid-liittymä. Puhelinliittymä voi olla joko Telstra, Virgin, Vodafone tai Optus, joista Telstra on käytössä se kaikkein edullisin.

Australiassa palvelevat monet TE-toimistot aivan suomalaiseen tapaan. Käytännössä kaikki TE-toimistot tarkoittavat työnvälitystoimistoja, joista saa tietoa erilaisista työmahdollisuuksista. Viisumin saanti toiselle vuodelle edellyttää, että työviisumin haltija on työskennellyt vähintään

88 päivää jossakin Australian maalaisalueella. Tietoa kyseisistä työskentelymahdollisuuksista löytyy myös osoitteesta https://www.homeaffairs.gov.au/Forms/Documents/1263.pdf

Työnhakijan kannattaa olla aktiivinen ja kysyä eri mahdollisuuksia ja kaikkea työhön liittyviä asioita, jos ne ovat itselle vielä epäselviä. Australialaiset työvoimaviranomaiset ovat hyvin koulutettuja ja palvelevat mielellään.

Työpaikkaa kannattaa etsiä myös itse, sillä sellainen voi löytyä vaikkapa MyCareer-, SEEK- tai Gumtree-portaalien avulla. Parhaiten työtä saa paikan päälle menemällä. Sähköpostia voi toki lähettää ensin, mutta sen jälkeen on aina hyvä tiedustella mitä hakemuksesta on pidetty, ja samalla voi sopia myös mahdollista tapaamisaikaa. Viisas suomalainen sananlasku pätee tässkin, eli ”varhainen lintu löytää madon.” Aktiivisuus palkitaan myös työpaikan etsinnässä.

Elämä kohdallaan ja unelma täyttynyt

Jossakin vaiheessa asiat varmasti loksahtavat kohdalleen jokaisen Australiaan muuttaneen elämässä. Itselle mieluinen työpaikka ja asunto ovat löytyneet, jolloin elämä yleensä hymyilee. Australiassa työntekijää arvostetaan, sillä viikonlopputyöstä- ja ylityötunneista maksetaan palkkaa todella hyvin.

Jokaisen muuttajan kannattaa lukea myös verkosta muiden maahanmuuttajien kokemuksia asioiden sujumisesta Australiassa. Lopuksi, muistathan viettää myös ansaittua vapaa-aikaa, harrastaa itsellesi mukavia asioita ja tutustua paikallisiin, jotka keskustelevat mielellään maahan muuttaneiden henkilöiden kanssa.